-
Suomen suosituin miespuolinen poptähti julkaisee 9.
marraskuuta Minun jouluni 2 –albumin. Albumilla kuullaan klassikko
joululaulujen lisäksi kolme uutta kappaletta. Levyllä on myös uudet
versiot mm. Maj Karman, Samuli Edelmannin ja Leevi and the
Leavingsien biiseistä.
…
-
Antin syksystä on tulossa vilkas keikkojen osalta. Suurin osa
syksyn keikoista onkin julkaistu keikat -osiossa. Normaalien
klubikeikkojen lisäksi syyskuussa alkaa myös Tattoo -kiertue, josta
löytyy lisäinfoa täältä. Luvassa on todella ainutlaatuinen kokemus,
kannattaa tulla paikan päälle!
…
-
Antti nähdään torstaina Idolsissa MTV3 klo 20. Hän oli
tapaamassa semifinalisti poikia ja juttelemassa heille mm. lava
esiintymisestä.
Antti tullaan näkemään myös Idolsin grande finaalissa 8.5
Hartwall Areenalla. Siellä on luvassa esiintyminen ja Antti nähdään
myös vierailevana tuomarina.
-
Antti sairastui flunssaan ja korkeaan kuumeeseen ennen
viimeistä Siljan In Colors -showta, joten myös tämän viikon muut
keikat joudutaan valitettavasti perumaan. Pyrimme löytämään
korvaavia päiviä nyt peruuntuville keikoille.
-
Antti Tuiskun lokakuussa julkaistu Kaunis kaaos -albumi on
myynyt platinalevyyn oikeuttavan lukumäärän eli yli 20.000
kappaletta. Albumi on pysynyt julkaisun jälkeen yhtä jaksoisesti
virallisen albumilistan top 10 sisällä ja tällä hetkellä se on
sijalla viisi. Kaunis kaaos on Antin uran seitsemäs studio-albumi,
…
-
Antille ja hänen tiimilleen on tullut yhteydenottoja koskien
suurta suomalaista olutmerkkiä. Merkki on nimennyt luomuoluensa
Tuiskuksi ja monille on tullut kuva, että kyseessä olisi Antin
nimikko olut. Näin ei
kuitenkaan ole. Antilla ei ole mitään tekemistä kyseisen
oluen kanssa.
-
Loma alkaa huomenna ja tänään on loppuvuoden viimeinen
keikka. Viimeistään tässä kohtaa olisi siis hyvä vähän summata
tämän vuoden saldoa ja ajatuksia. Muistaakseni lupasin kirjoittaa
päiväkirjaan jo aikoja sitten mutta niin tässä, kuin monessa
muussakin asiassa tämän syksyn aikana kiire on kuin onkin päässyt
…
-
Hyökyaalto -kappaleesta julkaistaa ke 15.12 Remixes single,
jossa on mukana originaalin version lisäksi 3 uutta versiota
kappaleesta. Remixes julkaistaan myös digitaalisesti ma 13.12.
Antin Kaunis kaaos -albumilta julkaistu toinen single
Hyökyaalto on muodostumassa jättihitiksi. Albumi on viihtynyt
…
-
Tanssii tähtien kanssa -ohjelma huipentui tänään finaaliin.
Voiton vei Antti ja Ansku. He saivat 78% kaikista annetuista
äänistä.
- Isoin kiitos kuuluu äänestäjille, Antti ja Ansku ylistit
yhdestä suusta kisan jälkeen.
Antin syksy on ollut kiireinen: Hänen tuorein albuminsa
Kaunis kaaos komeilee listalla jo neljättä viikkoa Top 7. Myös
…
-
02.12. – Muhos, Muhoksen kirkko (LOPPUUNMYYTY)
07.12. – Tampere, Aleksanterin Kirkko Lipunmyynti
09.12. – Kotka, Langinkosken Kirkko (LOPPUUNMYYTY)
11.12. – Paimio, Paimion kirkko
-
Kovasta kysynnästä johtuen Antti tekee vielä joulukuussa
15.12 keikan Helsingissä, Circus- yökerhossa! Keikalle ei siis ole
ikärajaa, joten sinne pääsee vaikka koko perheen voimin. Keikalla
on myös K-18 alue.
Lipunmyynti keikalle on juuri alkanut täällä!
…
-
ANTTI TUISKUN UUSI ALBUMI KAUNIS KAAOS MYYNYT KULTAA
Antti Tuiskun viime viikolla julkaistu seitsemäs albumi
Kaunis kaaos on ylittänyt kultarajan eli 10 000 kappaletta. Albumi
on kokonaisuudessa myynyt jo lähes 15 000 kappaletta.
- Kun kuulin uutiset soitin suoraan isälleni ja huusin
kurkkusuorana onnesta, Tuisku iloitsee.
…
-
Antti on tällä viikolla vahvasti mediassa. Keskiviikkona 3.11
hän on 7.40 Huomenta suomi-ohjelmassa, Radio Novassa heti klo 8
jälkeen, Ylex klo 9 jälkeen ja YleX3M 9.30. Tuiskusta löytyy myös
haastattelut nyt myynnissä olevista Seura, Miss Mix ja
Apu-lehdistä. Perjantaina 5.11 Antti esiintyy Nenäpäivässä TV2 klo
…
-
Antti esiintyy Musamessuilla Helsingissä la 30.10 klo 16.10.
Antti jakaa tuolloin myös nimikirjoituksia Anttilan osastolla.
Lisätietoa messuista löytyy täältä.
-
Antin uusin single Hyökyaalto on nyt ostettavista kaikista
isoimmista digitaalisista kaupoista mm. täältä. Kappaletta voi
äänestää Ylex Himotuimmat -ohjelmaan.